Tutkimus

Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikön tutkimus pohjautuu kasvatustieteeseen ja siinä erityisesti oppimisen tutkimukseen. Tutkimustyön painopisteenä on perustutkimus ihmisen yksilöllisestä ja sosiaalisesta oppimisesta sekä siitä, miten niitä voidaan teknologian avulla tukea. Erityisinä tutkimuskohteina on oppimisen perusmekanismit: itsesäätely, motivaatio, oppimisen strategiat ja sosiaalinen vuorovaikutus. Oppimisympäristöjen ja koulutusteknologian tutkimuksen alalla pyrkimyksenä on monitieteinen yhteistyö. Tavoitteena on osallistua innovatiivisten teknologisten ratkaisujen ja uusien pedagogisten mallien kehittämiseen ja soveltamiseen erilaisissa oppimisen, opiskelun ja työssä oppimisen ympäristöissä.

Oppimisen ja koutusteknologian tutkimusryhmä toimii aktiivisesti kansallisissa ja kansainvälisissä tutkijaverkostoissa. Se on myös kiinnostunut kehittämään pohjoisen ulottuvuuden koulutusta ja verkostoja. Ryhmällä on poikkitieteellistä yhteistyötä muun muassa tietojenkäsittelytieteiden, sähkötekniikan ja soveltavan kielitieteen ryhmien kanssa. Lisäksi yksikön jäsenet toimivat aktiivisesti erilaisissa kehityshankkeissa, tekevät käytännön yhteistyötä koulujen kanssa, ovat osallisena opettajankoulutuksessa ja virtuaaliyliopistoverkostossa, tarjoavat yrityksille konsultointia ja henkilöstökoulutusta sekä tarjoavat pedagogista tukea eri konteksteissa tapahtuvan oppimisen järjestämiseen.

Viimeksi päivitetty: 13.3.2013